Kansamme on jo kauan tiennyt että onnen meille tuo Sampo.. Vaikka kansalliseeppoksemme kertookin että se on sepän takoma esine, niin tietäjillä on ollut tästä laajempi ymmärrys. Se on enemmänkin kokemisen ja olemisen tila. Lähde kanssamme etsimään tätä tarujemme onnen lähdettä. Kalevala päättyykin sanoihin: "Annappas ajan kulua, toisen tulla, toisen mennä, niin minua taas tarvitahan, uuden päivän päästäjäksi, uuden sammon saattajaksi."  Nyt elämme aikaa kun Sampo tullaan määrittelemään uudestaan ja pääsemme jälleen ymmärrykseen siitä mikä on oma myötäpäiväinen elämämme. 

 

Havainnoimme sitä mitä jo olemassa olevilla yhteisöillä on ja mitä niiltä puuttuu, jotta ne voisivat täyttää jaetun tarpeen onnellisesta ja harmonisesta yhteiselosta, jossa kaikki eri elämän osa-alueet on otettu huomioon.

​

Huomasimme että Laulu, eli yhteinen tarina, edustaa puuttuvaa palasta.

Kansamme on ilmentänyt tätä runonlaulannan kautta, ja tämä on myös omalta osaltaan inspiroinut meitä tässäkin ajassa. Totesimme että yhteisön jäsenten täytyy ensinnäkin puhua samaa kieltä ja tarkoittaa samoja asioita kun asioista puhutaan. Tästä syystä yhteisen kielen määrittäminen osottautui olennaiseksi paikaksi aloittaa, koska tämä puolestaan mahdollistaa yhteisön arvojen yhteneväisyyden. Yhteisen kielen sekä arvopohjan ollessa olemassa on mahdollista syntyä todellista kulttuuria luonnollisen kasvuprosessin kautta, ja tämä puolestaan johtaa yhteisön identiteetin syntymiseen.

​

Samoin kuin yksilötasolla- tämä identiteetti toimii puolestaan terveenä rajapintana tehdä muun muassa laajamittaista yhteistyötä eri yhteisöjen ja toimijoiden kanssa, kun voimme nyt kansanperinteitäkin kunnioittaen ‘laittaa sormet sormien lomahan ja laulaa laulumme’, jotta muutkin voivat ymmärtää sekä saada todella kiinni siitä, että kenen tai keiden kanssa on tekemisissä, eli mikä on toisen yhteisön agenda yhteistyötä ajatellen.